Johtaisiko Kreikan konkurssi euroeroon ja olisiko tämä katastrofi Kreikalle?

Viisi vuotta ensimmäisen Kreikan tukipaketin jälkeen Kreikan rahapula uhkaa jälleen hajottaa euroalueen. Kreikkalaiset poliitikot ovat vaalilupauksillansa maalanneet itsensä nurkkaan, eivätkä voi päästää niin kutsuttua troikkaa (joka koostuu Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF), Euroopan keskuspankin (EKP) ja EU:n edustajista) takaisin määräämään Kreikan valtion budjetista ja taloudesta. Kreikkalaiset poliitikot ovat vaalien jälkeen maalanneet myös rahoittajamaiden poliitikot nurkkaan ylimielisellä käyttäytymisellään, minkä vuoksi he eivät voi suostua Kreikan rahoitusjärjestelyihin menettämättä kasvojaan kotikentillään. Jos kumpikaan osapuoli ei voi antaa periksi, on edessämme Kreikan valtion konkurssi. Mitä tämä käytännössä tarkoittaisi?

Kuten tavalliselle kotitaloudelle, eurojen loppuminen tarkoittaisi Kreikan valtiolle maksurästien syntymistä. Kreikalla ei ole oikeutta painaa euroja eikä Kreikalla olisi mahdollisuuksia saada lainaa rahoitusmarkkinoilta. Ilman sopimusta velkojamaiden kanssa EKP myöskään tuskin jatkaisi Kreikan pankkien rahoittamista. Olemassa olevien kassavarojensa ja verotulojensa puitteissa Kreikan valtio voisi päättää kenelle maksaa ja kenelle ei. Kreikan valtionvarain­ministeri Yanis Varoufakis on jo Financial Timesissa 6.4.2015 olleen kirjoituksen mukaan kertonut jatkavansa mieluummin kotimaisten eläkkeiden ja palkkojen maksamista kuin hoitavansa Kreikan ulkopuolisten velkojien intressejä. Jo samana päivänä hän puolestaan vakuutti Kreikan huolehtivan kaikista kansainvälisistä rahoitusvelvoitteistaan. Epävarmuus kuitenkin jatkuu.

Mitä ulkopuolinen maailma voisi tehdä, jos Kreikka jättäisi velkojaan hoitamatta? Muilla euromailla ei ole laillista oikeutta erottaa Kreikkaa euroalueesta. On myös hyvin hankalaa kieltää jotain maata käyttämästä toisen maan valuuttaa maksuvälineenä. Vaikka Kreikan erottaminen ei olisi ensimmäinen EU-lainsäädännön vastainen toimi eurokriisin aikana, eurosta erottaminen ei toisi helpotusta luottotappioihin. Ainakaan rahoittajatahot eivät voisi periä saataviaan sotavoimin, kuten Englanti teki vielä 150 vuotta sitten. Ainoa keino olisi lopettaa rahoitus ja kanssakäyminen Kreikan kanssa. Mutta voisiko Kreikka yksipuolisesti jättää velkojaan hoitamatta ja jäädä euroon ja EU:n jäseneksi ilman sen suurempia seurauksia?

Mikäli Kreikka laiminlöisi velkojaan ja yrittäisi jäädä euroon, ongelmaksi muodostuisi talletus- ja valuuttapako, johon olisi vastattava Kyproksen mallin mukaisilla talletusten nostorajoituksilla ja valuutansäännöstelyllä. Eurossa Kreikka painisi valtiokonkurssin jälkeen jatkuvien rahavaikeuksien kanssa. Niin kauan kun valtion talous ei olisi tasapainossa eikä oma kansa luottaisi maan talouteen, pankkien talletusrajoituksia ei kyettäisi poistamaan. Talouden tasapainoon pääseminen konkurssitilassa ilman omaa valuuttaa kestäisi todennäköisesti pidempään kuin kansan luottamus vallassa oleviin poliitikkoihin. Ehkä Kreikan kansa vaihtaakin mieluummin poliitikkojaan kuin palaavat kansalliseen valuuttaansa. On joka tapauksessa vaikea nähdä miten Kreikka voisi jäädä pidemmäksi ajaksi euroon ilman rauhanomaista ratkaisua velkojatahojen kanssa ja tämän myötä paluuta hätärahoitukseen. EU-jäsenyyteen erolla ei olisi vaikutusta, paitsi mikäli muut maat haluaisivat erottaa Kreikan EU:sta kostoksi euroerosta. Tätä voidaan pitää epätodennäköisenä.

Olisiko paluu kansalliseen valuuttaan sitten huono ratkaisi Kreikalle? Omalla valuutalla Kreikka voisi jatkaa kotimaisten maksujen hoitamista setelinanto-oikeutensa turvin (velkojien, eli troikan kanssa aloitettaisiin neuvottelut velkajärjestelystä). Drakma heikentyisi kunnes talouden tasapaino saavutettaisiin. Kreikankin talouden osalta tasapainopiste on olemassa, sillä turistit löytäisivät kyllä sankoin joukoin Kreikan voimakkaasti halventuneet lomakohteet ja halventuneiden elintarvikkeiden vienti kasvaisi. Kun tasapaino saavutettaisiin, talous olisi tasapainossa, uutta lainaa ei tarvittaisi ja valuutansäännöstelystä voitaisiin asteittain luopua. Kansainväliset rahoitusmarkkinat pysyisivät suljettuina Kreikalle, mutta Etelä-Amerikan valtiot ovat todiste siitä, että rahamarkkinoiden muisti on aika lyhyt (vain muutama vuosi). Väliajan Kreikan valtio hoitaisi alijäämäänsä lainaamalla keskuspankista. Tämä on ehkä eron suurin riski, koska valtion alijäämien setelirahoitus johtaa helposti nopeaan inflaatioon. Jos poliitikot onnistuisivat pitämään lainauksen minimissään ja luopumaan setelirahoituksesta kansainvälisen rahamarkkinoiden jälleen avautuessa, euroero voisi olla Kreikalle suuri menestys. Yllättäen kreikkalaisilla saattaisi myös olla tarjolla suuria määriä yksityistä pääomaa investointeihin.

Kun velkoja annetaan anteeksi, syntyy velkojille luottotappioita ja velalliselle omaa pääomaa. Tavanomaisessa konkurssissa tappiollinen toiminta on jo syönyt pääoman, mutta korruptoituneessa järjestelmässä osa pääomasta on ennen konkurssia valunut ”väärille tahoille”, julkisen vallan kontrollin (ja verotuksen) ulottumattomiin. Kun korruptoituneen järjestelmän velkoja annetaan anteeksi, syntyy ”väärille tahoille” näin omaa pääomaa jota voi investoida, kunhan raha on ”puhdistunut” ja/tai ulkomaisen valvovat elimet, kuten troikka, ovat poistuneet maasta. Kreikan talouden paha korruptio-ongelma voisikin siis olla rahoituksen lähde Kreikan erotessa eurosta, koska on todennäköistä että nämä ”väärät tahot” investoisivat pääomiaan hyvin tuntemaansa ja kilpailukykyiseen kotimaahan etenkin jos säännelty Kreikka tarjoaisi tuottoisia monopoli- tai oligopolitilanteita.

Ulkopuolisen on vaikea arvioida onko Kreikan kansan halu pysyä eurossa niin vahva että se suostuu palaamaan troikan edellyttämään talouskuriin ja valvontaan. Jos Kreikka palaa talouskurin linjalle, pohdinta Kreikan asemasta eurossa jatkunee vielä monta vuotta. Jos Kreikan kansa ei suostu palaamaan talouskuriin ja valvontaan, on edessämme ensimmäinen euroero.

Markkinoiden arvion mukaan muu euroalue kestäisi Kreikan eron eurosta, joten eniten seuraamuksia tästä olisi kreikkalaisille itselleen. Silti eron poliittiset vaikutukset muissa euromaissa voisivat olla arvaamattomat. Alkuhässäkkä valuutanvaihdoksen jälkeen olisi Kreikalle vaikeata aikaa, mutta jos yhteiskuntarauha säilyisi, seuraisi sen jälkeen todennäköisesti investointiaalto ja nopea talouskasvu, kuten Suomessa 25 vuotta sitten. Silloinkin ekonomistit ennustivat ”maailmanloppua” jos Suomi devalvoi, mutta vastikään presidenttimmekin myönsi että Suomen talouskasvu lähti tuolloin paljolti liikkeelle juuri devalvaation ja kellutuksen ansiosta. Jos oma kansa luottaa yhteiskuntaansa, ruokkii tämä investointeja eikä korruptoituneeseen talousjärjestelmään tottuneilla kreikkalaisilla todennäköisesti olisi puutetta omasta pääomasta maan velkajärjestelyjen jälkeen.

Tuomas Malinen, Stefan Törnqvist

TOP