Hyväksyykö Suomen hallitus fiskaalisen unionin euroalueelle?

Maailmalla talouskasvua on jo vuosikausia pyritty nostamaan rahapolitiikalla. Tulokset ovat toistaiseksi olleet laihoja, mikä ei ole estänyt Euroopan keskuspankkia (EKP) aloittamasta määrällisen elvytyksen (quantitative easing) kokeilua myös euroalueella.

Äskettäin on euroalueella tämän lisäksi nostettu esille finanssipoliittisen koordinaation syventäminen. Saksan talousministeri ja sosiaalidemokraattinen varakansleri Sigmaar Gabriel ja Ranskan talousministeri Emmanuel Macron ovat ehdottaneet yhteisessä lehtikirjoituksessaan pitkälle menevää fiskaaliunionia rahaliiton jäsenmaiden kesken. Euroalueelle luotaisiin oma julkinen velka, eurobondit ja budjetin menotaloutta rahoitettaisiin sen lisäksi yhteisötason verotuloilla, jotka kerättäisiin mm. Tobinin nimeä kantavalla eurooppalaisella finanssiverolla, joka kohdistuisi rahoitusliiketoimiin. Euroopan vakausväline (EVM) muuntuisi Euroopan valuuttarahastoksi IMF:n tyyliin. Minimipalkat harmonisoitaisiin, samoin yritysverot.

Esitys on itse asiassa versio joulukuun 5. pnä 2012 julkaistussa raportissa, Towards a Genuine Economic and Monetary Union, esitetystä suunnitelmasta. Sen ovat allekirjoittaneet Euroopan neuvoston presidentti Herman Van Rompuy, Euroopan komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso, Euroryhmän Presidentti Jean-Claude Juncker sekä EKP:n pääjohtaja Mario Draghi. Suomessa 2014 vieraillut Draghi vaati painokkaasti fiskaalisen unionin suuntaan etenemistä.

Suurten jäsenmaiden johdolla juna kohti euroalueen liittovaltiota on siten edelleen kulkemassa eteenpäin. Suomessa monet päättäjät ja heidän neuvonantajat ovat julkisuudessa vähätelleet tällaisen kehityksen todennäköisyyttä. On kuitenkin yhä vaikeampaa välttää kannanottoa siihen.

Miten Suomen tulisi tähän hankkeeseen suhtautua?

Esitetty suunnitelma tähtää euroalueen kehittämiseksi ns. vahvan liittovaltiomallin suuntaan eli poliittiseksi unioniksi. Edellisen komission luxemburgilainen varapuheenjohtaja Viviane Redingin ennusti helmikuussa 2014 pitämässään puheessa, että euroalueesta tulee liittovaltio, Euroopan Yhdysvallat. Kyse on siis kehityksestä, jolla epämääräisen suuri osa kansallisista veroista ja menoista olisi suoraan euroalueen viranomaisen päätettävissä. Suomalaisten veroista ja etuuksista päättäisivätkin jotkut tahot Brysselissä eivätkä valitut edustajamme Helsingissä.

Talousministerien suunnitelma vahvistaisi yhteisvastuuta euromaiden julkisesta velasta. Tämä on vastoin rahaliiton perussopimusta, Maastricht-sopimusta. Rahaliiton perussopimusta olisi siten muutettava, jos Italian, Ranskan ja kriisimaiden ajamat eurobondit tulevat.

EuroThinkTank on jo aikaisemmin arvioinut fiskaaliunionia koskevat suunnitelmat yksityiskohtaisesti kirjassaan ”Euron tulevaisuus. Suomen vaihtoehdot” (Libera 2014). Arvioimme silloin, että käynnissä olevat suunnitelmat vievät kohden ns. fiskaalista federalismia, Yhdysvaltojen mallin mukaista budjettitaloutta. Yhteisötason budjetin menotalous nousisi tällöin yli 20 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen. Yhdysvaltojen liittovaltion muodostuminen kesti kymmeniä sukupolvia ja vaati mm. sisällissodan.

Eräs merkittävä ero Yhdysvaltoihin verrattuna on se, että siellä 1840-luvulta lähtien kongressin silloisella päätöksellä voimassa ollutta no-bailout normia ei noudatettaisi Euroopan rahaliitossa. Euroalueella ajatellaan, että julkinen velka olisi yhteistä ja yhteisötason pelastusoperaatioin pelastettaisiin kriisimaat. Yhdysvalloissa osavaltiot puolestaan ovat oman lainsäädäntönsä kautta kieltäneet itseltään velkaantumisen, koska liittovaltio on linjannut että se ei pelasta ylivelkaantuneita osavaltioita. Useimmissa osavaltioissa on lakiin kirjattu vaatimus tasapainotetusta budjetista. Samoin on asianlaita toisen menestyksellisen taloudellisen federaation, Sveitsin osalta. Useimmat sen kantonit ovat rajoittaneet velkaantumismahdollisuuttaan. Italiaan rajoittuva Ticino-kantoni on poikkeus.

Mitä tarjotaan valittavaksi?

Eurokirjassamme näimme euroalueelle kolme mahdollista tulevaisuutta. Nämä olivat kehitys kohden vahvaa liittovaltiota, nykyisenkaltainen heikon liittovaltion malli ja kolmantena vaihtoehtona euron hajoaminen ja palaaminen kansallisiin valuuttoihin. Saksan ja Ranskan ministerien aloite tähtää euroalueen etenemiseksi vahvaksi liittovaltioksi.

Yhdysvaltojen ja Sveitsin esikuvat ovat kuitenkin petolliset. Ne ovat hyvin pitkällisen yhteiskunnallisen kehityksen tulos. Euroalue tarvinnee vähintään 50 vuotta, jotta siitä kehittyisi vastaava ja toimiva federaatio. Eurojärjestelmä luotiin siten vähintään tämän verran liian aikaisin! Merkillistä kyllä eräät poliitikot ja heidän neuvojansa näyttävät näkevän euron aikaansaamisen merkkinä siitä, etteivät euroalueen kansalaiset tarvitsisi muualla välttämättömäksi osoittautunutta pitkää kehityskaarta eikä heiltä olisi tarve kysyä, miten heidän yhteiskuntaansa hallitaan.

Euroalueen kehittämistä kohden liittovaltiota ajavat aktiivisesti varsin harvat poliitikot. Paljon runsaammin on niitä poliitikkoja, jotka lopulliseen sinetöitumiseen saakka eivät kehtaa sitä ”juuri nyt” vastustaa. Kansan enemmistö ei sitä missään merkittävässä maassa tue. Viime eurovaalit osoittivat, että monissa euromaissa on myös kehittynyt varsin vahva eurovastainen liike. Näin on esimerkiksi Ranskassa ja Suomessa. Myös Saksan Alternative fur Deutschland on vahvistanut kannatustaan.

Suomen vaihtoehdoiksi näimme kirjassamme kolme mahdollista kansallista strategiaa. Ajopuuvaihtoehdolla tarkoitimme hiljaista hyväksymistä ja mukanaoloa sellaisessa kehityksessä, johon suuret euromaat euroaluetta vievät. Tämä on käytännössä vastannut Suomen eduskunnan politiikkaa tähän saakka. Peesaus- eli kyttäysvaihtoehdossa Suomen eduskunta määrittelisi sen rajan, johon saakka maamme voi olla kehityksessä mukana, mutta tuota rajaa ei ylitetä. Tämän mukaan Suomen eduskunta voisi irtaantua euroalueen päätöksistä niin harkitessaan, mutta pysyä euroa käyttävänä maana. Peesaus olisi siten selkeästi perusteltu poliittinen valinta. Suomen eduskunnan ei tarvitsisi mennä osaksi yhteistä budjettia eikä luopua budjettivallastaan. Eurosta Suomea ei voi erottaa. Suomi voisi kuitenkin päättää erota, mikä olisi kolmas analysoimamme kehityskulku.

Onko euroalue valmis?

Onko Euroopan rahaliitto valmis federaatioksi? Mitä ajattelee Suomen hallitus? Lähihistorian valossa on ilmeistä, että Suomen hallituspuolueiden kanta ei ole yhtenäinen. Osa hallituksesta on federalistista, osa vastustaa liittovaltiokehitystä selvin sanoin. Saksan ja Ranskan ministerien ehdotus ei tullut Suomen hallitukselle varmaankaan mieluisana. Ehdotus todennäköisesti on myrkkyä niille eurokriittisille voimille, joiden painoarvo on edellisissä eurovaaleissa merkittävästi vahvistunut.

On kiintoisaa havaita, että jälleen kerran eräät poliitikot nostavat Tobinin veron jopa keskeiseksi veroinstrumentiksi. Mitään painoarvoa ei näytä olevan sillä, mitä alan tutkimus sanoo, kuten ei myöskään sillä mitä Ison-Britannian ja Ruotsin epäonnistuneet kokeilut ko. verolla osoittivat. Ikään kuin euroalueen pääomamarkkinoita ei jo olisi kuritettu riittävästi.

Mitä sanoo Angela Merkel? Hän on päätöksentekijä. Onko kyseessä hänen ja Francois Hollanden koepallo vai tuliko ehdotus heillekin yllätyksenä vasemmiston taholta?

TOP