Haikailua realistisen talouspolitiikan perään

Suomen Pankin johtokunnan neuvonantaja Antti Suvanto kirjoittaa Euro&talous -blogissaan markan perään haikailun olevan turhaa. Vastaan Suvannon blogiin, jotta Suomesta kuuluisi muitakin ääniä kuin eurovarjon alle käpertyneiden, köyhtyneiden ja pelokkaiden kansalaisten hiljaista hyminää.

Suvanto mm. pelottelee Suomen vaikutusvallan vähenemisellä Eurooppa-asioissa. Menettäisimme siis sitä vaikutusvaltaa, josta Suomi on nauttinut esim. Kreikan neuvotteluissa. Mitä siitä seuraisi? Tuskin ainakaan vastuiden kasvua. Päinvastoin, Suomen vastuut Kreikan ja muiden lainoista ovat varsin laajat ottaen huomioon, ettei Suomella ollut juuri mitään osaa eikä arpaa kriisin synnyssä. Mitä taloudellista hyötyä vaikutusvallasta on ollut? Mitä muuta hyötyä eurojäsenyyden ”vaikutusvallasta” on ollut? Eivätkö ne hyödyt olisi jo aika kvantifioida kunnollisella tieteelliselle kritiikille avoimella tutkimuksella, johon Suomen Pankilla on kannustin ja rahoitus?

Suvanto väittää samaisessa blogissaan, että syynä Suomen talousahdinkoon ei ole euro, vaan tuottavuusaukon jättäneet ICT:n ja metsäteollisuuden romahdus. Suvannolta löytyy rehellisyyttä myöntää, että valuutan heikkeneminen olisi saattanut pehmentää sopeutumista. Hän myös toteaa, että Ruotsin kokonaistuotannon taso ylitti taantumaa edeltäneen tason jo vuonna 2010, kun Suomessa madellaan edelleen kuutisen prosenttia vuoden 2008 tason alapuolella. Jos siis tarkkoja ollaan, Suomi ei ole vieläkään toipunut. On totta, ettei euroa voi syyttää Nokian ja metsäteollisuuden johtajien vääristä strategisista valinnoista, mutta euroa voi syyttää siitä, että Suomen talous ei ole pystynyt Ruotsin tavoin elpymään viime vuosien negatiivistä ulkoisista shokeista, jollaisia väistämättä osuu pieniin avoimiin talouksiin ennemmin tai myöhemmin.

Suvanto väittää että Saksan viennin menestys osoittaa valuuttakurssille jäävän hyvin vähän selitysvoimaa. Saksan vientimenestys selittyy kuitenkin merkittävästi nimenomaan valuuttakurssilla, sillä ilman eurojäsenyyttä Saksan valuutta vahvistuisi ja vienti laskisi. Euron kiinteän sidoksen johdosta näin ei ole käynyt.

Jotkut Suomessa haikailevat juuri Saksan kaltaisen politiikan perään. Sekin haikailu näyttää olleen turhaa. Utopiat kilpailukyvyn korjaamisesta yhdellä yhteisesti sovitulla tuottavuusloikalla ovatkin lähellä sitä epärealismia, joka on usein vaivannut Suomalaista talouspolitiikkaa. Suomi on monella tavoin erilainen kuin kustannustietoinen Saksa, mm. pienuutensa, erikoistuneen tuotantorakenteensa, inflaatioherkkyytensä ja instituutioidensa johdosta.

Suvanto viittaa myös Tanskaan, joka on epäilemättä nauttinut naapurimaan Saksan hyvästä talousvedosta. Tanskan kotitalouksien suuri velkaantuminen ja asuntojen hintojen nousu tuo mieleen kuitenkin euroaluetta vaivanneet velkavetoiset kiinteistökuplat.

Jos kerran taloutemme on hyvin herkkä muutaman suuren ICT ja metsäteollisuusjohtajan virheille, valuuttaregiiminä euro on täysin väärä valinta. Mitä haavoittuvaisempia olemme, sitä huonompi vaihtoehto eurosidos on kelluvalle valuuttakurssille, joka joustaa ja mahdollistaa uusien versojen kasvun ja menestyksen eteen osuvista kuopista huolimatta.

En epäile Suvannon taloustieteellistä osaamista ja kyvykkyyttä. Sen johdosta epäilenkin että Suvanto vain ”unohtaa” mainita, että valtion velan arvo muuttuu kelluvan valuuttakurssin mukana. Velka on usein pitkäaikaista, eikä sitä sen johdosta tarvitse maksaa heti valuutan heikennyttyä takaisin. Takaisinmaksun voi hyvin ajoittaa niihin parempiin aikoihin, jotka seuraavat kelluvaan valuuttakurssiin siirtymisen jälkeen, viennin, talouskasvun ja työllisyyden elvyttyä, ja välittömät valuuttakurssivaikutukset tulisi suhteuttaa elpymisen alentamaan valtion velkaantumistarpeeseen.

Suvannon mukaan mikään vastuullinen päättäjätaho ei ota euroeron kaltaista riskiä, ja siksi markan palauttamispuheissa ei ole kovinkaan paljon realismia. ”Vastuullinen päättäjätaho” otti kuitenkin suuren riskin liittäessään Suomen euroon. Eikö vastuullisuutta olisi nimenomaan myöntää ja korjata virhe? Onko ”vastuullinen päättäjätaho” todellakin niin lyhytnäköinen, että se näkee vain valuuttaregiimin siirtymäkauden talousvaikeudet, jotka puolestaan ovat sitä suurempia, mitä pitempään päästöstä lykätään ja mitä suurempi euron vaihtokurssin vinouma on suhteessa kelluvaan vaihtokurssiin.

Elina Berghäll

TOP