Työvoiman pakolaistarjonta

Työvoiman tarjonnan kertarysäys EU:n rajoilta on tärisyttänyt eurooppalaisia yhteiskuntia, mutta kovin vähän vielä talouspolitiikkaa (itse asiassa yllättävän vähän). Pääministeri mainitsee sen talouden surkeaa tilaa suuremmaksi kysymykseksi, ja lisäbudjeteissa ohjataan lisämäärärahoja pakolaisten vastaanottoon. Siinäkö kaikki?

Yhteys pakolaistulvan ja talouspolitiikkaa muuttavan työntarjonnan muuttumisen välillä puuttuu jopa tunnettujen työntarjontaa korostavien ekonomisten kommenteista. Esim. alkusyksystä HS julkaisi Pekkarisen ja Vartiaisen haastattelun (HS sunnuntaina 30.8.2015), jossa kyseiset ekonomistit perustelevat, ettei nyt pidä elvyttää, koska tulevaisuudessa ei riitä elvytysvelkojien maksajia. Esim. Vartiainen toteaa ”Ennen taloustieteilijät ajattelivat perustellusti, että työvoima ja tuottavuus vain jatkavat kasvuaan. Että kasvu hoitaa alijäämät ja valtio voi tasata suhdanteita. Nyt työikäinen väestö vähenee ja huoltosuhde kasvaa kieroon.” Pekkarinen puolestaan toteaa, että ”täällä ei vielä edes tajuta, kuinka rajusti Suomen epäedullinen ikärakenne vaikuttaa siihen, miten taloutta voidaan hoitaa”. Pekkarinen puhui jopa “demografisesta kriisistä”, vaikka pakolaistulva Euroopan rajoilta oli jatkunut jo viikkoja, ollen pääaiheita uutislähetyksissä ilta illan jälkeen.

Voi toki argumentoida, ettei pakolaisten työvoiman tarjonta heti välity työmarkkinoille johtuen kielitaidottomuudesta, työlupabyrokratiasta, sekä muista käytännön ongelmista. Käytännön ongelmat ovat kuitenkin koulutuksen ja muun oppimisen ja sopeutumisen avulla ylitettävissä ajan kanssa. Koulutus on Suomessa korkealaatuista ja monet oppilaitokset suorastaan kärsivät oppilaspulasta. Tulijat ovat motivoituneita, ja jos he ovat osanneet tulla tänne asti, tuskin he täysin avuttomia ovat. Joka tapauksessa he ovat tehneet tietojensa pohjalta rationaalisia valintoja ja toteuttaneet ne kaikista esteistä huolimatta. Ei siis välttämättä mikään turha velanmaksukyvytön joukko.

Suomessa pelätään nuorten miesten suurta osuutta, vaikka samalla se tarkoittaa sitä, että olemme saaneet pienen juuri työkykyisimmän vähiten sosiaaliturvaa rasittavan osuuden lähtömaiden väestöä. Mitä islaminuskoisempi maahanmuuttaja on kyseessä, sitä vähemmän todennäköistä on, että hän päätyy ryyppäämään puistoon suomalaisen nuorison kanssa. Hän ei tn. ole myöskään varas. Hammurabin laki on muinaisesta Babyloniasta. Kulttuuri ja naisten asema ovat lähtömaissa kuitenkin niin erilaisia, että valtion panostukset maahanmuuttajien sopeuttamiseksi lienevät välttämättömiä.

Ajan myötä rahalähetykset kotimaahan jääneelle perheelle ja suvulle lisääntynevät, mikä rasittanee vaihtotasetta, mutta samalla tarkoittaa sitä, etteivät ko. miehet rasita enää suomalaista sosiaaliturvaa vaan ansaitsevat työelämässä. Toisaalta perheitä yhdistetään ja miesten vaimot ja lapset saapunevat. Sosiaalimenojen kasvun lisäksi heidän mukanaan saapuu kuitenkin myös pysyvä mahdollisuus kestävyysvajeen korjaamiseen ja sosiaaliseen integraatioon.

Kun puhutaan velanmaksukyvystä, puhutaan pitkästä aikavälistä. Jos kyse olisi lyhyestä aikavälistä, ongelmana olisi likviditeetti. Likviditeettikriiseihin saa helposti lainaa. Jos ei, niin apuun voi pyytää Kansainvälisen valuuttarahaston, jonka avulla lainahanat aukeavat jälleen. Pitkällä aikavälillä pakolaiset on voitu kouluttaa ja sopeuttaa tuottaviksi työntekijöiksi, joten he todellakin pystyvät korjaaman merkitsevästi velanmaksukykyä.

Mikä siis on ongelma? Eivätkö pakolaiset mahdollista vihdoinkin kunnollisen elvytyksen, kun tulevaisuuden velkojen maksajista ei ole enää pulaa? Kasvuolosuhteetkin ovat viime vuosina olleet ihan riittävän hyvät esim. Saksalle ja Ruotsille. Miksei hallitus ryhdy pikaisiin elvytystoimiin?

Syynä voi olla se, että työvoiman tarjonta on ollut kiertoilmaus palkkojen alentamiselle. Sen lisäksi on puhuttu myös sisäisestä devalvaatiosta. Palkkojen alentaminen on vasta vähitellen hiipinyt talouspoliittiseen keskusteluun. Jos oikea tavoite on palkkojen lasku, niin elvytys voisi hidastaa sitä.

Kaikenlainen talouskasvu, työllisyys- ja hyvinvointiparannukset voisivat pilata työttömyyden kautta saavutetun kustannuskilpailukyvyn korjauksen, kun palkkavaatimukset nousisivat. Jos hallitus toimii määrätietoisesti kustannuskilpailukyvyn korjaamiseksi, ei kannattane odottaa talouskasvua ja työllisyyttä oikeasti parantavia toimia, päinvastoin. Paino on siten pitkän aikavälin kasvua vauhdittavissa rakenteellisissa uudistuksissa. Palkkoja pitää laskea, koska eurossa on kovin vähän muita keinoja kustannuskilpailukyvyn korjaamiseksi. Siten pakolaistulva voi jopa pahentaa Suomen viennin ongelmia, koska pakolaisten työntarjonnan kasvu Saksassa vähentää sikäläisiä palkkapaineita, vaikeuttaen Saksan kustannuskilpailukyvyn saavuttamista.

Keskeisin ongelma on siis euro. Ilman euroa kustannuskilpailukyky ei olisi mikään ongelma. Epäonnistunut tuottavuusloikka on nyt käännetty pakkolaeiksi ja palkkojen alentamisen lisäksi on alettu puhua fiskaalisesta devalvaatiosta. Tämän verran on siis edistytty lähes seitsemän vuoden stagnaatiossa.

Ratkaisuna esitetty integraation syventäminen liittovaltioksi voi pelastaa euron, muttei suomalaista kilpailukykyä. Ilman euroa, kilpailukyky olisi sen sijaan korjaantunut heti kriisin puhjettua. Sitäkään ei kovin mieluusti tunnusteta. Miksi euro on suomalaisille päättäjille tärkeämpi kuin suomalaisten hyvinvointi? Tai miksi suomalaiset äänestäjät valitsevat päättäjiä, joille euro on tärkeämpi kuin heidän hyvinvointinsa?

Eurothinktankin seminaarissa 8.10.2015 ilmeni, että euroeroa vastustavien esitelmöitsijöiden mielestä eron lyhytaikaiset kustannukset ovat liian suuria riskejä otettavaksi. Ennen Suomessa puhuttiin paljon luottamuksesta ja uskottavuudesta varsinkin rahapolitiikan yhteydessä. Vaikka ne puheet ovat euron yhteydestä vaimenneet, pidetään euroeroa silti laajalti epäuskottavana ja vaikeana, ellei jopa mahdottomana. On paljon helpompi jatkaa entiseen malliin ajopuuna. Euroero ei luonnollisestikaan olisi helppo ja aivan yksinkertainen toteuttaa, mutta H. L. Mencken sanoin “There is always an easy solution to every human problem – neat, plausible and wrong.”

Elina Berghäll

TOP