Brexit merkitsee Euroopan unionin epäonnistumista – Junckerin tulisi erota!

Jos oli Iso-Britannian kansanäänestyksen tulos yllätys, yllätyksellisiä ovat olleet myös äänestyksen tulosta koskevat ensikommentit poliitikkojen suusta. Niistä ei heijastu minkäänlaista nöyryyttä sen tosiasian edessä, että Euroopan unionin legitimiteetti tarvitsee perusteellisen uudelleen arvion.

Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker ja europarlamentin puhemies Martin Schultz ehättivät esittämään Britannialle vaatimuksia siitä, miten ja millä aikataululla sen tulisi toimia. Brysselin valta ei tähän toki anna oikeutusta. Saksan liittokansleri Angela Merkel oli sovinnollisempi. Sitä ei silti sovi sivuuttaa, että Brexit myös edustaa tappiota myös ja etenkin hänelle, Euroopan merkittävimmälle vallankäyttäjälle. Suomessa äänestystuloksen leimaaminen ”väärin äänestetyksi” edustaa arvotonta puheenvuoroa. Sillä halutaan sivuuttaa se tosiasia, että Bexitissä on kyse Euroopan unionin epäonnistumisesta. Ei voi olla niin, että puolet Ison-Britannian äänestäjistä ei olisi tiennyt, mistä äänestyksessä on kysymys. Jos näin olisi, vastuu silloinkin olisi vastapuolella ja sen kyvyttömyydessä selittää, miksi kansan tulisi äänestää toisin.

Epäoleellisten yksityiskohtien asemesta Brexitin arvioimisessa on kaikki syyt keskittyä oleelliseen. Sen todelliset taloudelliset vaikutukset nähdään tuonnempana. Sen poliittiset vaikutukset ovat niitä merkittävimmät.

Koskaan en ole kritisoinut Euroopan unionia. Nyt on sen aika.

Taloustieteilijänä olen kolme vuotta esittänyt arvioita, joiden mukaan Euroopan rahaliiton Eurooppaan luominen oli historiallinen virhe. Olen tiivistänyt tämän esim. tuoreessa lausunnossani eduskunnalle toteamalla, että rahaliitto luotiin 50 vuotta liian aikaisin.  Koskaan en ole kritisoinut Euroopan unionia. Nyt on sen aika.

Aloitan omalla johtopäätöksellä ja esitän, että Euroopan komission puheenjohtajan tulisi erota. Tämä ei olisi ensimmäinen kerta. Vuonna 1999 Jacques Santer joutui eroamaan komission puheenjohtajan asemasta pienemmästäkin, joskaan ei vähäpätöisestä syystä. Brexitin ei olisi pitänyt tapahtua. Sen toteutuminen on johtavien nykyisten ja aikaisempien europoliitikkojen ja heidän tukijoukkojensa vastuulla.

Missä Euroopan unioni on epäonnistunut?

Euroopan unioni on rakennettu kansallisvaltioiden liitoksi. Askeleittain se on laajentunut kattamaan yhä uusia jäsenmaita. Tutkijan tehtävä on kysyä, mikä siis on optimaalinen yhteisön tai federaation (käytän tätä termiä tässä neutraalisti) koko? Vuonna 1997 julkaistussa taloustieteellisessä artikkelissaan ”On the Number and Size of Nations” Alberto Alessina ja Enrico Spolaore kehittivät arvostetun analyysin, joka tarjoaa työkalun tämän kysymyksen arviointiin. Oleelliset elementit ovat kustannuksia säästävä julkishyödykkeiden yhteistuotanto ja ihmisten erilaisuuden kilpailevat vaikutukset. Edellinen pyrkii johtamaan laajaan yhteisöön/federaatioon, jälkimmäinen suppeaan.

Onko EU onnistunut vallankäytön rakenteiden kehittämisessä oikeaan suuntaan? Mitä tehtäviä on perusteltua delegoida yhteisötasolle (lue EU:lle) ja mitkä tulee jättää kunkin jäsenmaan päätettäväksi? Useimmat EU:n jäsenmaista myös ovat tehneet sen ratkaisun, että ovat ottaneet käyttöön yhteisen valuutan, euron. Tämän myötä ne ovat saaneet taakakseen eurokriisin, jolle tulevaisuus näyttää monien tutkijoiden arvion mukaan varsin ongelmalliselta ellei synkältä. Tässä on helppo viitata Englannin Pankin ex-pääjohtajan Professori Mervyn Kingin äskeisen Suomen vierailun haastatteluihin.

Uutena ongelmana Euroopan unioni on lisäksi saanut vastuulleen rikollisjärjestöjen organisoiman ihmisten massamuuton Turkista ja Afrikasta Euroopan alueelle. Tulijoista hylkäävän päätöksen turvapaikkahakemukselleen Suomessa saa lehtitietojen mukaan 60-70 %.

Kaikki mainitut ongelmat ovat poliittisesti haasteellisia ja Euroopan unioni on epäonnistunut niissä kaikissa. Taloustiede tarjoaa tutkijoille välineitä EU:n epäonnistumisen analysointiin. Poliitikot kotimaassa ja Euroopan unionissa eivät ole halunneet niistä analyyseista kuulla. Traaginen Brexit tekee kuulemisen vaatimuksen oikeutetuksi. Kyse on Euroopan tulevaisuudesta. Sen arviointia ei voi jättää pelkästään europoliitikoille.

Mihin unohtui subsidiariteetti- eli läheisyysperiaate?

Federaation optimaalisen koon ja vallankäytön delegoinnin osalta julkishyödykkeen käsite on avainasemassa. Ilman tämän käsitteen sisäistämistä ei järkevää keskustelua voi käydä. Julkishyödykkeet tarkoittavat toimintoja ja palveluita, joita markkinat tyypillisesti eivät voi tuottaa, vaan jotka kannattaa siksi tuottaa yhdessä. Keskeisiä julkishyödykkeitä ovat sotilaallinen turvallisuus, ulkorajojen loukkaamattomuus ja niiden turvaaminen, yhteismarkkinoiden luominen ja tavaroiden, energian, pääoman ja työvoiman vapaa liikkuminen yhteisön sisällä, yhteiset kilpailupolitiikan säännöt ja yhteisten arvojen vaaliminen kansalaisille tärkeissä asioissa. Eri kansallisuuksien vahva etninen ja kulttuurinen erilaisuus sen sijaan asettaa rajat yhteisön alueelliselle laajenemiselle. Erilaisuus on yhtäältä rikkaus mutta samalla haitake: kovin erilaiset sosiaaliset normit koskien esim. vaikka naisten asemaa ja monet muut aiheuttavat törmäystä yhteisön sisällä.

Tätä taustaa vasten tunnen ymmärtämystä niille arvioille, joiden mukaan esim. viimeksi Euroopan unioniin liittyneet maat Romania ja Bulgaria eivät olisi siihen vielä olleet kypsiä. Sama koskee nyt uudestaan esille nostettua Turkin jäsenyyttä Euroopan unionissa. Se on mahdoton ajatus.

Jos julkishyödykkeiden yhteistuotanto on järkevää yhteisötasolla, monien muiden päätösten olisi ollut syytä jäädä jäsenmaille. Bryssel on kehittynyt vallankäytön keskittymäksi, mitä jäsenmaat ja niiden kansalaiset vierastavat. Poikkeus on Saksa, joka on ulkopolitiikassa vahvempi kuin Euroopan unioni ja joka esimerkiksi esti Kreikan – tilapäisen – irrottamisen rahaliitosta. Rahapolitiikan virityksessä Saksa toisaalta on joutunut alistumaan sille, että vallankäytön ovat saaneet Etelä-Euroopan edustajat. Euroopan keskuspankin politiikka onkin Saksassa kritiikin kohteena – ja hyvin perustellusta syystä. Se siitä kansojen veljeydestä.

Kansallisille politiikoille Euroopan unionin päätöksenteko tarjoaa tavoitellun astinlaudan henkilökohtaisessa urakehityksessä. Päätöksentekoon osallistuminen tuottaa kotimaassa sankaritekoina nähtäviä tuliaisia siitä, mitä EU-pöydissä ”saatiin läpi”. Euroopan unionin poliittinen eliitti rakentuu kaveriverkostoista. Se ei siedä toisinajattelijoita.

Brexitin talousvaikutukset nähdään myöhemmin

Brexitin taloudellisia seurauksia koskevat kommentit ovat olleet ennenaikaisia. Vaihtuvahintaisilla (”spot”) markkinoilla kuten pörssissä ja valuuttamarkkinoilla tyypillisesti tapahtuu yliampumista (overshooting). Oleellisempaa on yhdessä löytää ratkaisu, jolla integraation taloudelliset edut on turvattavissa tulevaisuuden Euroopassa, jossa briteillä on nykyistä enemmän valtaa kansallisissa asioissaan.

Maahanmuutto

Haasteita riittää. Brexit-äänestyksen taustalla mitä ilmeisimmin oli ennen kaikkea maahanmuuttokysymys. Tämä arvio on rasismisyytösten sijaan syytä ottaa tosissaan ja kysyä, mikä on Euroopalle oikea maahanmuuttopolitiikka. Siihen on selkeä vastaus: jos ulkorajat vuotavat, Euroopalla on vastassaan yhä paheneva ja hallitsematon kriisi. Pohjois-Afrikassa on satoja miljoonia kansalaisia, joille Eurooppa tarjoaa unelman. On pakko todeta, että Eurooppa ei tule tällaista kestämään.

Nykyinen EU:n maahanmuuttopolitiikka onkin totaalisen uudelleen arvioinnin edessä. Se on toisen kirjoituksen aihe. Jo nyt nähdään, että EU:n maahanmuuttopolitiikka on epäonnistunut. Keski-Euroopan maat Unkari, Puola, Tsekki ja Slovakia ovat jo käytännössä irtaantuneet vapaan maahanmuuton illuusiosta.  Ruotsi on asettanut rajat maahanmuutolle. Suomi on tehnyt saman Venäjältä tuleville. Ranska ja Tanska ovat tämän tavoitteen myös lausuneet. Saksan vaalit ensi vuonna tuovat poliittisen tasapainon muutoksia. Brexitin leimaaminen populismin aiheuttamaksi on epä-älyllinen ohitusliike. EU tarvitsee uuden legitimiteetin, mikä tarkoittaa uuden perussopimuksen välttämättömyyttä. Sen täytyy sisältää myös ajatus siitä, että millä tahansa jäsenvaltiolla on oikeus erota rahaliitosta, jos se ei siinä selviä. Tällä kaikella on kiire. Se eräiden politiikojen toive, että nyt on aika edetä kiihtyvällä vauhdilla kohden liittovaltiota, ei ole sen analyysin valossa mitenkään perustelua, mikä yllä on esitetty.

Liittovaltiokehitys olisi virhe

Sen sijaan, että Ison-Britannian äänestäjiä pyritään rankaisemaan ja heille kostamaan äänestyksen tulos, Euroopan unionissa on peiliin katsomisen paikka. Mikään ei ole poistanut EU:n historiallista tehtävää Euroopan kansojen yhteisten intressien edistäjänä, rauhan vahvistajana ja kansalaisten oikeutettujen palvelusten tuottajana. Taloudellinen integraatio on kiistatta hyvä asia ja taloustieteen välinein ymmärretään, miksi näin on. Taloudellisen integraation etuja ei kannata menettää. Integraatiota ja vallankäyttöä tulee kuitenkin edistää oikeista lähtökohdista käsin. Euroopan kansat eivät ole valmiita liittovaltioon, aitoon federaatioon. Brysselin vallan kasvattamisen asemesta Eurooppa tarvitsee enemmän kansallisvaltioiden liittoa ja rajoituksia Brysselin vallalle. Onko jo liian myöhäistä?

Vesa Kanniainen

TOP