Kannattaisiko Kreikan erota eurosta?

Euromaiden asettamia säästämistoimenpiteitä vastustava vasemmistopuolue Syriza on voittanut Kreikan parlamenttivaalit. Se vaatii helpotuksia Troikan (IMF, EKP ja euromaat) säästämisohjelmaan ja Kreikan valtionvelan uudelleenjärjestelyä. Financial Times on listannut Suomen Kreikan valtionvelan leikkauksen suurimmaksi vastustajaksi. Kuinka järkevää Suomen vastustus on?

Yhteisvaluutat eivät toimi ilman tulonsiirtoja kaikille jäsenvaltiolle

Valtioiden velkajärjestelyt eivät ole uusi asia. Kreikka on ollut edelläkävijä jo 400 vuotta ennen ajanlaskumme alkua, kun sen 13 kaupunkivaltiota päätyi velkajärjestelyyn. Velkajärjestelyjä käytetään yleensä valtioiden sisäisen maksuaseman parantamiseen. Velkajärjestelyssä vapautuneita varoja voidaan käyttää esim. koulutukseen, terveydenhuoltoon ja köyhäinhuoltoon. Kaikki nämä toimet purkavat yhteiskunnan jännitteitä ja edesauttavat maan taloutta.

Syriza on oikeassa siinä, että yhteisvaluutta-alueet vaativat kaikkien osallistujamaiden välisiä (ei siis vain Kreikalle suunnattuja) tulonsiirtoja taloudellisten jännitteiden lieventämiseksi. Euroalueen ongelmat johtuvat erilaisten maiden sitomisesta toisiinsa kiinteällä valuuttakurssilla. Koska maiden välisiä eroja tasapainottava valuuttakurssi puuttuu, valuuttaunionin vahvin maa (tällä hetkellä Saksa) asettaa sen tuottavuuden tason, jonka jokaisen maan tulisi saavuttaa pysyäkseen kilpailukykyisenä. Mikäli jokin maa ei pysty saavuttamaan tätä tasoa, sen tuotanto, työllisyys ja tulotaso vähenevät. Tämä voidaan korjata vain joko siirtämällä osa korkeamman tuottavuuden maiden tuloista alemman tuottavuuden maihin tai alentamalla viimeksi mainittujen maiden kustannus- ja tulotasoa riittävästi jotta siellä toimivat yritykset pysyvät kannattavina. Kustannus- ja tulotason alentamista estävät etenkin euromaiden jäykät työmarkkinat. Onkin epätodennäköistä, että euroalueen eteläiset maat pystyvät kovinkaan nopeasti saavuttamaan euroalueen tuottavimpien maiden tasoa.

Mikäli euroalue halutaan pitää yhtenäisenä ja tarjota sen kansalaisille samaa tulotasoa kaikkialla, ainoa keino tähän ovat vastikkeettomat tulonsiirrot rikkaista ja menestyneistä maista köyhempiin, kuten Yhdysvalloissa. Lisäksi tarvitaan työtekijöiden ja yritysten esteetöntä liikkumista alemman tuottavuuden maista korkeamman tuottavuuden maihin sekä joustavia kansallisia työmarkkinoita. Vaikka muodolliset esteet Schengen alueella ja sisämarkkinoilla onkin pitkälti poistettu, työttömyyseroja tasoittavaa työvoiman liikkuvuutta rajoittavat voimakkaasti ennen kaikkea kieli- ja kulttuurierot. Arvioitaessa euron tulevaisuudennäkymiä on pakko ottaa vallitseva todellisuus huomioon. Nykyisellään euroalueesta ei voi tulla vakaa, kasvava ja dynaaminen valuutta-alue. Mikäli edes velkajärjestelyihin ei olla valmiita, ei eurolla nykymuodossaan ole tulevaisuutta. Tässä tapauksessa ainoastaan paluu kansallisiin valuuttoihin voi korjata euromaiden tuottavuuserot.

Kunnon velkajärjestely tai ulos eurosta

Jos euroalueen jäsenmaat haluaisivat toimivan valuuttaunionin, olisi niiden hyväksyttävä sekä vastikkeettomat tulonsiirrot keskenään että yhteisvastuu valtioiden veloista. Tällöin pitäisi olla helppoa suostua Kreikan vaatimaan merkittävään velkajärjestelyyn. Myös Kreikan olisi helppo vastasuorituksena suostua järjestelyihin jotka varmistavat korkeamman tuottavuuden ja omaehtoisen tulotason. On ilmeistä, ettei tämä ole nykypäivän todellisuutta.

Koska euromaiden viranomaiset ja päättäjät haluavat säilyttää edes vaillinaisesti toimivan yhteisvaluutan, on Kreikan osalta edessä tiukka neuvotteluvaihe. Haaste on saada sovittua tulonsiirroista ja velkahelpotuksista, mitkä suuruudeltaan ja muodoltaan ovat sekä Kreikan että muiden hyväksyttävissä. Lisäksi pitää voida sopia siitä, että Kreikassa elintason nousu perustuu ennen kaikkea kansalaisten omiin saavutuksiin eikä pelkkiin tulonsiirtoihin. Vaikka tällaiset sopimukset eivät ole mahdottomia, vaikeat ja herkät neuvottelut saattavat monesta syystä epäonnistua.

Vaikka pelkkä velkajärjestely ei ratkaisisi Kreikan ongelmia, olisi se ensimmäinen askel tulonsiirtounionin suuntaan. Jos riittäviin velkajärjestelyihin ei muissa jäsenmaissa olla valmiita, eivätkä kreikkalaiset hyväksyne pysyvästi alhaisempaa tulotasoa kuin euroalueella keskimäärin, ei Kreikalla käytännössä ole muuta vaihtoehtoa kuin ero euroalueesta. Se ei olisi Kreikalle helppo tie. Maan pankkisektori tulisi kärsimään, inflaatio nopeutuisi ja ero käytännössä ”tappaisi” orastavan talouskasvun. On silti todennäköistä, että noin vuoden tai kahden kuluttua Kreikan talous alkaisi jälleen kasvaa ja kasvu voisi olla ripeääkin. Euroeron aiheuttama devalvaatio olisi korjannut Kreikan kilpailukyvyn, maahan virtaisi turisteja ja velkajärjestelyt olisivat pakottaneet Kreikan tasapainottamaan budjettinsa ja palauttaneet maan luottokelpoisuuden. Etenkin, jos Kreikka onnistuisi julkisten menojensa pysyvässä tasapainottamisessa, olisi sillä mahdollisuus pidempään nopean kasvun kauteen.

Euroopan unionin menestyksekkään toiminnan takia olisi tärkeää, että Kreikan mahdollinen ero tapahtuisi tehokkaasti ja ketään osapuolta vahingoittamatta. Tämän takia EU:n pitäisi olla valmis tarvittaessa tukemaan Kreikkaa vaikeina alkuaikoina erilaisine hätäapujärjestelyineen. Olisi myös tärkeää, että EKP omista tavoitteistaan huolimatta tilapäisesti tukisi mahdollisuuksiensa mukaan eroavaa maata ja sen pankkijärjestelmää.

Mikäli Kreikan euroero olisi menestys, asettaisi tämä kuitenkin varteenotettavan ennakkotapauksen muille euron nykyisille ja tuleville kriisimaille. Paljon riippuisi siitä, muodostuisivatko Kreikan kasvu, työllisyys ja elintaso euron ulkopuolella korkeammiksi kuin sen sisäpuolella. Jos näin kävisi, pakottaisi tämä euroalueen päättäjät testauttamaan Euroopan integraation kannatuksen kansalaisillaan. Mikäli halua integraatioon löytyisi, euroalueelle syntyisi liittovaltio. Mikäli jokin maa äänestäisi integraatiota vastaan, olisi seurauksena euron hajoaminen joko kokonaan tai osittain. Kumpikin ratkaisisi euroaluetta vaivanneet ongelmat, mutta euroalueen poliittinen keskustelu on kieltäytynyt näiden loogisten lopputuloksien vertailusta. Tämän vuoksi Kreikan euroerosta ei haluta keskusteluun pakottavaa ennakkotapausta ja mikäli se toteutuisi, Kreikan ei toivottaisi menestyvän omassa valuutassaan.

Lex Monetae, Kreikan euroeron valttikortti, on rajallinen

Tässä vaiheessa on vielä ennenaikaista spekuloida sillä, eroaako Kreikka tai jokin muu valtio jossain vaiheessa eurosta vai ei. Yleinen haluttomuus euroalueen sisäisiin pysyviin tulonsiirtoihin puoltaa kuitenkin varautumista siihen, että euroalue jossain vaiheessa pirstoutuu. Tätä varten olisi viisasta jo etukäteen arvioida miten sellainen ero käytännössä hoidettaisiin.

Miten esimerkiksi Kreikan ero ja velkajärjestely onnistuisivat? FIAT-rahajärjestelmissä kaikki raha ja velkakirjamuotoiset saatavat ovat omistajalleen varallisuutta, mutta maksajalleen velkaa. Setelistö ja reservit ovat keskuspankin velkaa. Pankkitilit ovat pankin velkaa yrityksille ja kotitalouksille. Ostovelat ja yrityslainat ovat yritysten velkaa toimittajille ja sijoittajille. Asuntolainat ja kulutusluotot ovat kotitalouksien velkaa. Valtion ja kunnat ovat velkaa sijoittajille. Varallisuuden uudelleenmäärittely heijastuu identtisenä, mutta käänteisenä velalliselle. Juridiset päätökset, kuten valuutan vaihto, vaikuttavat siis aina sekä varallisuuteen että velkoihin.

Valuuttaa vaihdettaessa juridinen johdonmukaisuus on kriittistä. Euromaat kuten Suomi käyttivät kansainvälistä oikeusperiaatetta, Lex Monetaeta, joka sallii kansallisvaltion määrittää oma maksuvaluuttansa, vaihtaakseen kaikki maan varallisuudet ja velat kansallisesta valuutasta euroihin. Liettua liittyi euromaihin tällä periaatteella 1.1.2015. Teoriassa tie on tietenkin auki myös toiseen suuntaan. Euroista voi siirtyä kansallisvaluuttaan, koska päätös on viime kädessä poliittinen eikä pelkästään juridinen. Käytännössä eurovarallisuutta ja -velkaa ei kuitenkaan voi vaihtaa drakmoihin (tms. valuuttaan), ellei sopimuksia ole tehty Kreikan lain puitteissa ja sen tuomioistuinjärjestelmälle alisteisina, jolloin paikallinen oikeusjärjestelmä voi vahvistaa Lex Monetaen laillisuuden.

Ongelmaksi muodostuu se, ettei Kreikan yksityisessä omistuksessa oleva valtionvelka ole enää Kreikan lain alaista. Vuonna 2012 noin 200 mrd. euroa yksityisten sijoittajien varallisuutta leikattiin noin 100 mrd. tasolle, mutta sen ehtona oli Englannin lain käyttöönotto jäljelle jäävän velan osalta. Englannin tuomioistuimet eivät salline uudelleenmäärittelyä drakmoiksi (tms.) ainakaan ilman EKP:n ja euromaiden suostumusta. ERVV ja euromaat omistavat Kreikan valtion velkakirjoja 195 miljardin euron edestä. Näitä velkoja voidaan leikata euromaiden päättäjien poliittisella päätöksellä, kuten on tehty tähänkin asti erinäisinä velkojen korkojen ja maksuaikojen helpotuksina. Kreikka voi myös yksipuolisesti kieltäytyä maksamasta velkoihin liittyviä maksujaan, kuten Argentiina dollarivelkansa suhteen. Vaikka valtionvelka ei ole kaikilta osin Kreikan lain alainen, täysin aseeton Kreikka ei siis ole.

Lopulta velkajärjestelyn toteutus on aina poliittinen päätös, kuten päätös siirtyä tulonsiirtounioniinkin. Mikäli euroalueen tulonsiirtounioniin ei olla valmiita ja Kreikan ero olisi ilmiselvä menestys, johtaisi ero helposti muidenkin kriisimaiden lähtöön euroalueesta. Tässä tapauksessa siirtymä voitaisiin hoitaa euroalueen laajuisella kaksoisvaluuttakorilla (ECU-2). Tästä lisää myöhemmin.

Sami Miettinen, Tuomas Malinen, Peter Nyberg, Elina Berghäll, Heikki Koskenkylä, Stefan Törnqvist, Elina Lepomäki

TOP